PALVELUT
Mitä verkkosivut tai verkkokauppa maksavat?
Verkkosivujen hinta muodostuu kokonaisuudesta: mm. kuvat ja videot vaativat enemmän pilvitilaa ja muistia, kuin sivut, joissa on esimerkiksi vain tekstiä. Lisäominaisuus voi olla ilmainen tai maksullinen.
Joskus toiminto ei ole sisään-rakennettu, pitkälle kehitetty tai yhteensopiva. Silloin on ehkä parempi etsiä korvaava toiminto toisesta ohjelmasta, jotta työtä ei tarvita niin paljon. Lisäksi: onko verkkotunnus tai kotisivu jo olemassa, johon toimintoja halutaan?
Missiomme
Tarpeiden muuttuessa ja teknologian kehittyessä etsimme sivuihin ominaisuuksia, jotka ovat hyödynnettävissä nopeasti ja edullisesti.
Miksi?
Julkaisujärjestelmän valinta voi olla haastavaa sillä jokaisessa sellaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa.
Suositeltavaa on valita järjestelmä, jonka toiminnot palvelevat (liike)toimintaanne myös pidemmällä aikavälillä ja suunnitelmalla.
Kuinka?
Hyvän sivupohjan ja rakenteen lisäksi voit valita verkkosivuillesi toimintoja, jotka edistävät myyntiä, näkyvyyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Myös järjestelmiä ja taulukoita voidaan sisällyttää.
Mitä enemmän järjestelmän perustamiseen, hallintaan ja ylläpitämiseen kuluu aikaasi ja rahaasi, sitä enemmän voit säästää.
Valitsemalla automatisoituja toimintoja ei niitä voi unohtaa. Kaikkiin sivustoihin voidaan liittää analytiikkaa ja hakukoneoptimointia. Toimintojen ulkoistaminen on usein kustannustehokasta.
Mitä nettisivut maksavat yritykselle?
Yritykselle on suositeltavaa hankkia yksilöity verkkotunnus. Verkkotunnus voi olla ilmainen tai maksullinen (yleensä noin 10-15€ /vuosi).
Miten aloittaa projekti?
Kirjoita tavoitteesi ylös.
Aseta budjetti ja aikaraamit projektin aloittamiseen ja lopettamiseen.
Tarvitsetko seurantasuunnitelman? Olisiko malleista hyötyä?
Vaatiiko projekti osaamista tai sitoutumista?
Tämä onkin ensimmäinen asia, joka kannattaa miettiä läpi. Millainen rooli projektiin osallistuvilla on: aktiivinen vai passiivinen, ja mitä tehtäviä siihen kuuluu? Kuka on yhteyshenkilö ja kuka päättää?
Mitä maksaa halvin projekti?
Halvin projekti maksaa 19,90€. Projektin kesto on määritettävissä.
Miten projekti etenee?
Projekti etenee valitsemassasi aikataulussa. Saat lisätietoja lähettämällä lomakkeen.
Mitä sisällyttää projektiin?
Projektit ovat räätälöityjä liiketoiminnan mukaan.
Julkaistaanko projektini ja missä?
Jos hankkeesi tai projektisi on julkinen ja haluat tiedottaa sen kulusta, voit julkaista sen heti. Projektia voidaan julkaista halutessasi useammalla sivustolla. Muussa tapauksessa julkaiset sen vasta valmiina. Projektisi voi olla salainen ja jäädä salaiseksi.
Kysyttävää?
julkaisut: projektinhallinta malli, yritystili 2023; kotisivujen ja verkkosivujen tekijä kapa copyright @raamit.eu